Sivukartta


ÄOL ry
  Ajankohtaista
Verkkokauppa
Virke
  Äidinkielen opettajaksi
Paikallisyhdistykset
Linkit
  Yhteystiedot
   
  Jäsenille -->
   
  Etusivulle
   
   
   
  ÄOL:n yhteystiedot
    

Hallituskatu 2 B, 3 krs

00170 Helsinki

Puh. (09) 3511 763


 


Nuoren opettajattaren nettipäiväkirja

Oululainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Kati Konola pitää päiväkirjaa viikon ajan.

Lauantai 15.10. - Perjantai 14.10. - Torstai 13.10. - Keskiviikko 12.10. - Tiistai 11.10. - Maanantai 10.10. - Sunnuntai 9.10.

 

Lauantai 15.10.2005

Koska pienet pulleroposket eivät tulleet herättämään kuuden jälkeen, oli mukava vain kääntää kylkeä ja jatkaa unia jopa lähemmäs kahdeksaa. Harvinaista herkkua! Hotellin aamiainen oli liiankin täyttävä, mutta maha vajeni onneksi reippaalla kävelylenkillä kirpeässä aamuilmassa. Päivään mahtui sopivasti liikuntaa, lepoa, syvällisiä keskusteluja miehen kanssa ja Kuusamon keskustan shoppailumahdollisuuksien tutkailemista. Päiväunetkin ovat ihana asia, kun niitä yleensä ei saa nukkua!

Kaikkiaan selväksi tuli taas, kuinka tärkeää kahdenkeskinen aika on arjen kiireen keskellä. Se aika on juuri sellaista, joka helposti jää ottamatta, jos sitä ei erikseen kalenteriin merkitse ja tarkasti etukäteen sovi. Koulu- ja työasiat eivät juuri mieltä vaivanneet ja lapsetkin viihtyivät isovanhempien kanssa hyvin. Tosin he sairastuivat flunssaan, mikä tietenkin tapahtuu silloin, kun äiti ei ole paikalla ;) Mukava päivä kuitenkin oli!

 

Perjantai 14.10.2005

Kahdeksan aamut ovat melkoista suhinaa. Yritän välttää aamukaaosta laittamalla mahdollisimman paljon asioita valmiiksi edellisenä iltana, esimerkiksi poikien vaatteet ja oman repun. Aamulla hoidetaan sitten vain pakolliset syömiset ja pukemiset. Niin me vain tänäänkin selvisimme ajoissa päivähoitoon ja työpaikoille. Perjantain lukujärjestys on tässä jaksossa kaikista päivistäni pisin ja vaativin, mikä on harmillista. Viikonloppua kohti olisi hauska hieman rauhoittaa työtahtia, eikä päinvastoin. Keskellä päivää on kyllä yksi hyppytunti, mutta tänään sekin meni tiiviisti ensi viikon tuntien valmistelemiseen, kopiointiin ja muihin työasioihin. Hyvä, että senkin ajan sai hyödyllisesti käytettyä.

Opettajainhuoneessakin on tänään puhetta erinäisten kakkosryhmäläisten yläastemaisesta käyttäytymisestä, joka kieltämättä hämmentää useita meistä opettajista. Keskustelu velloi kahvipöydässä tänäänkin varsin värikkäänä. Minäkin ärähdin tunnilla yhdelle opiskelijalle, koska kaksi kolmasosaa tunnista oli mennyt, eikä hän vielä ollut vaivautunut kaivamaan oppikirjoja repustaan! Tätä on välillä vaikea ymmärtää. Näiden opiskelijoiden on kypsyttävä vielä huomattavasti tai etsittävä itselleen motivoivampi opiskelupaikka. Kuitenkin tunneilla oli tänään mukavaa tekemisen tunnelmaa. Vaikka itse olin ollut aiemmin hieman epävarma tuntisuunnitelman toimivuudesta, käytännössä asiat sujuivat hyvin.

Kellon lähestyessä kolmea polkaisin kotiin kiireellä, koska Kuusamoon olisi tarkoitus ehtiä ennen pimeää. Koko päivä tosin oli harmaa ja sateinen, joten pimeyttä riitti lähes koko ajomatkalle. Pojat patistelivat meitä menemään ja jäivät iloisina isovanhempien hoiviin. Matka Kuusamoon sujui lähes jonossa ajaen välillä poroja väistellen. Samassa autossa istuessa oli hyvä keskustella miehen kanssa kaikesta mahdollisesta, mihin arjen keskellä ei tahdo olla aikaa. Koko viikonloppuloman aika on syytä hyödyntää tarkkaan! Pääsimme perille turvallisesti ja ehdimme vielä kylpylän poreammeeseen rentoutumaan ja syömään häiriöttä. Ihanaa!

 

Torstai 13.10.2005

Tänään piti jo valmistautua loppuviikkoa varten. Tulossa on nimittäin varsin poikkeuksellinen viikonloppu, koska lähden mieheni kanssa rentoutumaan Kuusamoon, ilman lapsia! Tämä on siis harvinainen poikkeus. Viimeksi olimme kesällä yhden yön poissa kotoa, mutta kahden yön lomasta on aikaa jo pari vuotta. Isovanhemmat huolehtivat lapsista, ja koska pojat rakastavat emmua ja pappaa, voimme olla rauhallisin mielin reissussa, toivottavasti. Viime kuukaudet ovat opettaneet, että hyvän parisuhteen eteen täytyy tehdä kovasti töitä. Tuleva viikonloppureissu on osa sitä työtä, mutta meidän työssä käyvien pienten lasten vanhempien on vaikea löytää arjesta aikaa, jolloin ei olla ”äitejä”, ”isiä”, ”opettajia” tai ”patentti-insinöörejä”. Luulisi 13 vuoden yhdessäolon opettaneen jo paljon, mutta puoliso täytyisi osata kohdata joka päivä.

Pakkaamista riitti, ja toisaalta koti piti saada siihen kuntoon, että isovanhemmat voivat yöpyä meillä ilman villakoirien seuraa. Aloitin imuroinnin aamulla poikien kanssa. Sitten menimme kaikki omiin töihimme kouluun ja päiväkotiin. Töissä ehdin suunnitella hieman tunteja ja pitää taas saarna- ja pelottelupuheeni. Oikeasti on tullut mieleen, että ei opetus lukiossa välttämättä poikkea perusasteen yläluokkien opettamisesta paljonkaan, paitsi tietysti asiasisältöjen osalta. Samalla tavalla pitää kehottaa kaivamaan kirjat repusta, tekemään muistiinpanoja ja varsinkin huolehtimaan kotitehtävistä. Kaikkia opiskelijoita tämä ei tietenkään koske, mutta paljon on niitä, jotka vaativat opettajan huolenpitoa, jotta saavat asiat edes jollakin tavalla hoidettua. Ei siinä opettajankaan auta pelkästään olettaa, että lukiolainen on velvollinen huolehtimaan itse asioistaan ja opiskelustaan. Eihän siitä tulisi mitään.

Ruokatauko kului tietokoneen ja murokulhon ääressä, kun päivitin kurssipäiväkirjoja ja hoidin muita työhön liittyviä asioita. Niin sekin aika taas meni lähes huomaamatta, mutta onneksi vatsa sai samalla hieman täytettä. Toki tauon aikana olisi kiva jutella muiden opettajien kanssa, mutta usein se ei ole mahdollista: opiskelijat käyvät juttelemassa, kopiokoneen kanssa saa taistella tai hoitaa ylitsepursuavaa sähköpostisumaa tietokoneella. Nopea syömistekniikka on opettajallekin koulumaailmassa hyödyllinen, sanokoot ravitsemusasiantuntijat mitä hyvänsä. Eihän se terveellistä ole, mutta ei pienten lasten äidillä ole muulloinkaan aikaa syödä rauhassa. Jos lämmintä ruokaa saa, se on jo ilon aihe.

Kotona odottivat ystäväni imuri, lakanoiden vaihdot ja vessan kuuraukset. Siivoaminen on minulle välttämätön paha, joka on vähintään viikoittain hoidettava. Siistissä kodissa on kyllä kiva sitten oleskella. Siivoamisen hyvä puoli on se, että työn jälki on heti nähtävissä. Opetustyössä tulokset näkyvät usein pitkän ajan päästä, ja koska en ole vielä saanut vuotta pidempiä jaksoja samoja oppilaita opettaa, jatkuvuus jää tässäkin mielessä puuttumaan. No, eipähän pääse kyllästymään samoihin naamoihin, ei oppilaiden eikä kollegoiden ;) Vaihtuvat työpaikat ja –kaverit opettavat myös joustavaksi ja sopeutuvaksi. Eikö sellainen työntekijä ole kaikkien työnantajien toivelistalla?

Iltapäivällä puuhastelimme pihalla koko perheen kanssa: istutimme kukkasipuleita, leikkasimme ruohoa ja haravoimme. Sisälle tultuamme odotti hellalla lämmin keitto. Kylläpä tuntui olo superäidiltä, kun olin saanut niin paljon aikaiseksi! Kaikille pojille maistui toinenkin lautasellinen, ja mikäpä olisi kokille parempi kiitos. Syönnin jälkeen pakkailimme tavaroita ja touhusimme lasten kanssa. Illalla kävimme vielä pyöräretkellä kaupassa hakemassa miehelle evästä töihin.

Koko päivän mieltä painoivat tekemättömät tunnit. Niiden aika oli lasten mentyä nukkumaan. Toisella silmällä seurasin televisiota ja muutoin mietin tunteja. Onneksi näin kurssin alussa ei vielä ole korjattavia tekstejä, koska niiden korjaaminen ei olisi onnistunut tv:n kanssa. Huominen mennee omalla painollaan, tunnitkin, ilman sen suurempaa suunnittelua. Tärkeintä huomisessa kuitenkin on yhteinen aika, jota saan mieheni kanssa viettää. Tällä kertaa se on tärkeysjärjestyksessä ykkösenä!  

 

Keskiviikko 12.10.2005

Tänään oli kiireinen aamu. Mies lähti koneella Helsinkiin ja minäkin kiikutin pojat hoitoon hieman tavallista aiemmin, jotta ehdin humputtelemaan ”hullun päiville”. Lähtötohinassa tietokoneen tekniikka petti, tiedosto piti siirtää muistikortille ja kuopuksella oli kakka housussa, kun haalaria alettiin pukea päälle. Eihän nyt pitänyt olla maanantai! Kiireellä kävin Stockmannin tungoksessa jonottamassa ja vilkuilin samalla kellosta, ehdinkö tunnille. Ehdin lopulta sopivasti ajallani töihin. Keltaisten kassien saalis jäi odottamaan autoon, koska en olisi kehdannut hullutteluani kaikille töissä tunnustaa. J

Ensimmäinen tunti oli melkoista saarnan pitoa. Pahaiset kakkosluokkalaiset olivat käyttäytyneet kuin yläasteikäiset ja jättäneet kotitehtävänä olleen argumentaatioanalyysiharjoituksen tekemättä. Tähän väliin sain pidettyä pelottelupuheen muuttuvasta ylioppilaskokeesta, tekstitaidon kokeesta kaikesta siihen liittyvästä. Harjoituksia on siis tehtävä ja käsitteitä hallittava. Väki kyllä hiljeni ja selvästi jäi hieman miettimään sanomisiani. Moni tosin kommentoi kirjoittavansa äidinkielen jo ensi syksynä, mikä on kyllä odotettavissa ilman pelottelujanikin ;) Sama pelottelupuhe piti pitää toisellekin ryhmälle ja vastaanottokin on samankaltainen.

Retoriikka ja tekstin ideologia olivat päivän aiheita. Pitää toivoa, että opettajan oma innostus asiaan vaikuttaa myös opiskelijoihin jollakin tavalla innostavasti. Ainakin olen saanut myönteistä palautetta asenteestani. ”Eihän sitä toki muuten äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi pääsisikään!” Toivottavasti jokainen jaksaa ainakin joskus olla innostunut tästä itselleen tärkeästä asiasta: tiedon jakamisesta sekä äidinkielestä ja kirjallisuudesta. Tunneilla oli upea huomata, miten opiskelijat löysivät teksteistä esimerkiksi erikoisia sanavalintoja ja osasivat nimetä käytettyjä retorisia keinoja. He myös joutuivat ajattelemaan, kuka ei ole tekstissä aktiivinen toimija ja miksi kaikkea ei kerrota. Toivottavasti tänään annetut kotitehtävät ovat seuraavalla tunnilla tehtyinä, koska muuten usko omaan auktoriteettiini saa kovan kolhun ;)

Iltapäivä meni ulkoilun, ruuanlaiton, syönnin ja pienen kotipuuhastelun merkeissä. Pojille päivän kohokohta oli varmaan jäätelöautolla käynti. Pienet pojat on niin helppo saada iloisiksi. (Onnistuisipa isojenkin ilahduttaminen yhtä helposti!) Minun hymyni hyytyi siinä vaiheessa, kun jäätelösaalista piti ahtaa jo ennestään täyteen pakastimeen. Vein myös osan vuodevaatteista ulos huomista siivousta ajatellen samalla, kun pojat katsoivat illan lastenohjelmia. Toinen huippuhetki pojille oli se, kun mieheni tuli kotiin puoli seitsemän aikaan. Minä lähdin melkein samalla oven avauksella hakemaan kaupasta muutamia puuttuvia juttuja, mutta kauppalistasta huolimatta mukaani tuli taas paljon ylimääräistäkin!

Illalla huomasin tv:stä uuden ohjelman ”Näytetään kieltä”. Se vaikutti mielenkiintoiselta, mutta minun oli mentävä taas lukemaan kirjaa kuopuksen nukahtamisen ajaksi. Laitoin ohjelman digiboksiin toivoen, että joskus ehtisin sen katsomaan. Valitettavan usein mielenkiintoiset ohjelmat ja kivat elokuvat jäävät vain kovalevylle ohjelmien hautausmaalle L Mieltäni painoivat hieman myös loppuviikon tunnit, jotka ovat osittain vielä ajatuksen asteella.

Tänäänkin asioita on pitänyt panna tärkeysjärjestykseen ja samalla on pitänyt miettiä omaa jaksamista. Huonoa omaatuntoa voi potea koko ajan tekemättömistä työ- ja kotiasioista, mutta itselleen on osattava antaa myös lupa olla huolehtimatta kaikesta alituisesti. Tässä minulla on vielä paljon opettelemista. Milloin saa luvan kanssa olla laiska? Eikö koko ajan olekaan pakko suorittaa jotain? Paineet jatkuvaan toimimiseen ovat kovia.

 

 

Tiistai 11.10.2005

Jos lukiessanne olette ihmetelleet ajankäyttöäni, voin selittää sen verran, että minulla on tällä hetkellä opetettavana kolme kurssia ja koko vuonnakin vain 14. Tämä sopii aloittelevalle lukion opettajalle ja erityisesti pienten lasten äidille paremmin kuin hyvin. Työ vaatii osansa, mutta ei vie kaikkia voimiani, joten hyvällä omallatunnolla voin olla lasten kanssa ja tehdä loputtomia kotitöitä.

Aamu alkoi tavallisesti kuuden aikaan, kun kuopus heräsi. Yöllä en herännyt kuin muutaman kerran hänen kitinöihinsä, joten voin sanoa, että olipa hyvä yö! Kokonaan nukuttu yö on kyllä ainakin meidän perheessä minulle sellainen ylellisyys, että sitä voi jo vaikka vähän juhlia, jos niin joskus harvoin sattuu käymään ;-)

Aamutouhujen, jutteluiden ja leikkien jälkeen pojat menivät hoitoon ja minä tulin taas kotiin tuntien kimppuun. Olin itseeni ihan tyytyväinen, kun sain etsittyä lehtileikkeitä ja tehtyä koneella muutaman kalvopohjan. Katsoin myös kirjan tehtäviä ja suunnittelin tulevia tekemisiä. Töihin pyöräillessäni vein samalla muoviroskat lajittelupisteeseen ja mietiskelin iltapäivän kauppalistaa.

Töissä otin kalvokopioita, laitoin viime jakson numeroita koneelle ja juttelin ns. juoksevista asioista kollegoiden kanssa. Vihdoin jollakin tavalla kulkevan äänen kanssa sain tunnit pidettyä. Tänään tunnilla oli mukava tunnelma ja opiskelijat olivat aktiivisia. Tällaisina hetkinä opettajan työ on parhaimmillaan: itse on innostunut ja on selvä käsitys opetettavasta asiasta, opiskelijat ovat vastaanottavaisia ja aktiivisia ja kaikki tuntuu sujuvan hyvin.

Töistä pyöräilin kauppaan ja raahasin pari kassillista evästä kotiin. Ulkona oli ihana auringonpaiste, värikkäitä lehtiä maassa ja vielä puissakin sekä melko lämmin ilma. Hyvä mieli vain parani hienosta säästä. Ruokakassien purkamisen jälkeen hain pojat päiväkodin välipalalta kotiin. Haravoimme lehtiä ja ulkoilimme lähimetsikössä, kunnes mieheni tuli kotiin. Isi ja pappa ovat meidän poikiemme suosikki-ihmiset, joten on mukava rauhassa antaa viihdytysvastuu välillä muillekin. Isin tultua minä ”sain” laittaa ruuan, rauhassa. Mitenkä se hyvä tuuli meinaa kadota välillä kitinää kuunnellessa?

Isommalla pojalla oli tänään liikuntaleikkikoulu, jonne hän meni isin kanssa. Minä olin samalla ulkoilemassa kuopuksen, ystäväni ja hänen kahden lapsensa kanssa. Harmittaa, kun liikkumiselle ei tahdo jäädä paljon aikaa. (Tai oikeastaan minä en ole hyvä sitä aikaa itselleni ottamaan, kun ajattelen aina olevani niin korvaamaton esimerkiksi kotona.) Onneksi arki on sellaista, että hieman liikuntaa tulee jo lasten kanssa ulkoilusta ja pyöräilystä. Välillä sauvakävely- tai juoksulenkille pitää kuitenkin päästä.

Seitsemän jälkeen vuorossa olivat iltapala, -pesut, yöpuvut ja hampaanpesut. Kun odottelin kuopuksen nukahtamista hänen huoneessaan tuolilla istuen, luin samalla taas Anna Kareninaa. Ostin romaanin kirja-alesta, koska edellisestä lukukerrasta on aikaa. Kirjoitin lukion toisena vuonna nuoruuden innolla ja ehdottomuudella, idealismia täynnä kirjallisuusesseen otsikolla ”Syntiset naiset – minä ja Anna Karenina”. Uudelleen teokseen tarttumalla halusin nähdä, miten oma elämänkokemukseni, kuluneet vuodet vaikuttavat lukukokemukseen. Olen lukenut noin kolmanneksen romaanista ja voin jo nyt sanoa, että kyllä elämä opettaa ymmärtämään maailmankirjallisuuden klassikkoakin eri tavoin. Pääajatus on kuitenkin nauttia lukemisesta, ja mikä onkaan parempi tapa rentoutua ennen nukkumaan menoa

 

Maanantai 10.10. Aleksis Kiven päivä

Ääni on edelleen flunssan takia hyvin käheä, mutta töihin on mielestäni mentävä. Opiskelijat eivät tunnetusti tee töitä kovin aktiivisesti, jos opettaja ei ole paikalla, valitettavasti. Varsinkin juuri uuden jakson alussa tällainen poissaolo on hankalaa, kun ei ole ehtinyt vielä tutustua opiskelijoihin eikä päästä varsinaisesti asiaan lainkaan. Jotenkin hyvin vähä-äänisesti tunnit on vain hoidettava.

Yhdeksän maissa vein pojat päiväkotiin (noin sadan metrin päähän!) ja tulin vielä kotiin tekemään tunteja. Odottelin myös takkasydämen asentajaa, jota ei tosin kuulunut siihen mennessä, kun töihin piti mennä. Onneksi apuun tulivat vanhempani, jotka tulivat odottamaan asennusmiestä. He myös hoitivat tänään poikien haun hoidosta, mikä on suuri helpotus. Yritän pitää hoitopäivät noin viiden . kuuden tunnin mittaisina varsinkin nuoremman pojan takia. Hän on vielä niin .vauva.. Kiire töistä kotiin lapsia hakemaan on yleensä melkoinen. Ja olihan se takkasydämen asentajakin sitten tullut lopulta.

Töissä oli jokamaanantainen viikkoinfo. Asiat käytiin tänään läpi varsin joutuisasti, mikä oli miellyttävä poikkeus. Asiaa oli kyllä paljon koulussa meneillään olevan YET-projektin, kokeenpalautuksen, valokuvauksen ja oppilaskunnan vaalien takia. Vanhempainiltakin on tulossa. Vastaavan tiedon minä sitten jaan ryhmäni opiskelijoille keskiviikkona. Olematon ääneni herätti hieman ihmetystä, mutta muuten tunnelma opettajainhuoneessamme oli tavallisen leppoinen ja epämuodollinen.

Tunnit olivat yhtä tuskaa. Syy ei ollut tällä kertaa huonon valmistautumisen tai hankalien opiskelijoiden, vaan tuskaa aiheutti jatkuva köhiminen, rykiminen ja vajaalla äänellä kähiseminen. Ääni on myös yksi sellainen asia, jonka puuttuminen hoksauttaa huomaamaan sen tarpeellisuuden jokapäiväisessä elämässä. No, tunneilla oli kuitenkin myös hauskaa, koska kummasti opiskelijoista saa energiaa. Aleksis Kiven päivän mielikirja-asiat menivät myös vähän äänen takia pieleen, mutta opiskelijat kertoivat kyllä vieruskavereilleen omista mielikirjoistaan.

Argumentaatiota avaavissa tehtävissä havaitsin taas sen, että tekstin yksityiskohtien tarkastelu on opiskelijoille aika haastavaa, ainakin kun edellisestä kerrasta on aikaa. Toki opiskelijat ovat vielä kurssin alussa toisilleen vieraita, joten omaa vastausta ei välttämättä uskalleta sanoa, vaikka tietoa olisikin. Minua tosin hieman huolestuttaa, miten nämä opiskelijat saadaan reilussa vuodessa oppimaan uuden tekstitaidon kokeen vaatimat taidot.

Kotona edessä oli ruuan laitto, perheen ruokkiminen, päivän kuulumisten vaihtaminen ja pieni puuhastelu yhdessä. Illalla oli myös yhdistyksemme hallituksen kokous, jossa puimme muiden ajankohtaisten asioiden lisäksi lauantain koulutuspäivää. Totesimme sen olleen onnistunut, ja samalla uusien koulutusten suunnittelu alkoi. Tuskin maltan odottaa kevään kielioppikoulutusta! Yhdistyksen kokoukset ovat hauskoja piristyksiä. Silloin, kun olin lasten kanssa kotona, ne toivat mukavaa kosketuspintaa työelämään. Muutenkin iloisessa seurassa asiasta ja välillä hieman asian vierestäkin keskusteleminen on virkistävää. Se, että samalla saamme hoidettua tärkeitä asioita, kehitettyä ammattitaitoamme ja koulutettua itseämme sekä kollegoitamme, on upea asia. Ei se varmaan haittaa, että nautimme siitä ja että meillä on hauskaa!

Ilta kokouksen jälkeen meni hampaitten pesujen, yöpukujen vaihdon ja iltasatujen lukemisen merkeissä. Meidän perheessä hyväksi on havaittu se, että aikataulut pysyvät suunnilleen samoina arkena ja viikonloppuna: syömään ja nukkumaan mennään aina samaan aikaan. Näin kaikilla on helpompaa. Uusi Täydelliset naiset .sarja piti katsoa jo valtavan mainoskampanjankin takia, mutta ensimmäinen osa ei vielä saanut minua vakuuttumaan ohjelman erinomaisuudesta, vaikka idea vaikuttikin ihan hauskalta vaihtelulta. Ilta päättyi taas Anna Kareninaan ja keskusteluun viikon ohjelmasta miehen kanssa.

Sunnuntai 9.10.2005

Sunnuntaina uusi viikko alkaa jo painaa mielessä. Mitä kaikkea on tehtävä, että kaikki asiat tulevat hoidettua? Tavallisesti perjantai-ilta ja lauantai ovat aikoja, jolloin en tee työasioita kuin äärimmäisessä pakossa. Eilen oli kuitenkin yhdistyksemme järjestämä koulutuspäivä Kirjan ystäväksi ­ lukemisen ja kirjallisuuden haasteellinen opetus. Vaikka olinkin koulutuksessa järjestävänä osapuolena, päivä oli antoisa ja virkistävä. Lauantain uhraaminen työasioihin ei lähes tuntunut työn tekemiseltä lainkaan. Haittapuoli oli se, että jo aiemmin hävinnyt ääneni esti pidemmät keskustelut harvemmin nähtyjen kollegoiden kanssa.

Kerron hieman taustaa itsestäni: Olen 30-vuotias äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Oulusta. Minulla on 1,5- ja 4,5-vuotiaat pojat ja mies, joka on Nokialla töissä. Olen valmistunut 6 vuotta sitten Oulun yliopistosta ja ollut töissä siitä lähtien muutamaa kesää, kahta äitiyslomaa ja muutaman kuukauden hoitovapaajaksoja lukuun ottamatta. Toki olin jo opiskeluaikana töissä sekä opettajana että palvelualalla.

Olen aina tehnyt kovasti töitä saadakseni töitä ja toistaiseksi niitä on löytynyt, vähintään 130 kilometrin päästä! Viime vuosina olen saanut jo työskennellä kotikaupungissakin ilman valtavia työmatkoja. Vakituisen työn puute on varmasti asia, joka ahdistaa ainakin keväisin suurinta osaa nuoria opettajia. Minulla on kuitenkin uskoa tulevaisuuteen: suurissa ikäluokissa on myös hienoja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtoreita! Kyllä se vakituisempikin työ löytyy joskus.

Olen tämän lukuvuoden (kesää lukuun ottamatta tietenkin!) töissä lukiossa. Aiemmin olen etupäässä ollut perusasteen yläluokilla, joten töitä lukiossa opettaminen on teettänyt. Uusi jakso alkoi juuri ja uusien kurssien suunnittelu on menossa. Kollegani kanssa olemme jakaneen kurssit enimmäkseen niin, että toisella on esimerkiksi kaikki ykköskurssit ja toisella seiskakurssit jne. Tämä toki vähentää varsinkin minun keltanokan työmäärää ja olen tästä kovin kiitollinen ja myös siitä, että se lukujärjestysteknisistä syistä oli mahdollista.

Ensi viikolla pitäisi avata neloskurssilaisten kanssa argumentaatiota ja retorisia keinoja. Osa huomisten tuntien valmistelusta jää aamuun, koska tällä viikolla on ollut vain yksi varsinainen vapaapäivä, ja aikaa on ollut tarpeen viettää perheen kanssa. Välillä kiukuttelevia, kitiseviä ja keskenään tappelevia poikiani kuunnellessani olisin kyllä mieluusti voinut vetäytyä jonnekin äänieristettyyn kammioon suunnittelemaan vaikka huomisia tunteja. Valintoja perheen ja työn tärkeysjärjestyksestä täytyy tehdä monta kertaa päivässä.

Kun lapset on saatu nukkumaan, on hetki omaa aikaa, joka usein kuluu tv:n ääressä. Jotta tiedän, mitä huomenna luokassa ja opettajainhuoneessa puhutaan, katsoin illalla Idolsin ja Amazing Racen. Todella ylevää kulttuuritarjontaa siis ;) Viimeiseksi luin kuitenkin vielä hieman Anna Kareninaa.